Alan pikkuhiljaa olemaan toipunut wapun päättymisestä, jos se ylipäätään on mahdollista. Täällä siis kirjoittaa kuukauden ikäinen bioteekkari! Muistellaanpa ensimmäistä opiskelijawappuani aloittaen huhtikuun 11. päivästä.
Elikkäs nyt siitä wapusta
Wapun aikaan teekkarit ja nykyään myös muut tamperelaisen opiskelijayhteisön jäsenet suorittavat Teemunkierrosta, joka käsitti tänä vuonna 24 tapahtumaa kolmen viikon aikana. Tapahtumat ovat maksuttomia ja enimmäkseen matalan kynnyksen tapahtumia, ja jokaisesta tapahtumasta saa leiman Teemunkierrospassiin. 8 leimalla ansaitsee Wappulusmun tittelin, 16 leimalla Wappuhäslän ja täydellä passilla, 24 leimalla, Emäteemun suuren kunnian. Itse suoritin tasan 16 leimaa ja näin ollen Wappuhäslän. Osa tapahtumista on "pakollisia" ja osa vaihtoehtoisia siten, että voi kahdesta tai kolmesta tapahtumasta osallistua halutessaan vain yhteen ja silti saada täyden passin.
Teemunkierrostapahtuma 1 eli T1a oli Wappu kick-off, josta sai Teemunkierrospassin. Samana päivänä oli myös T1b Tampin paljastus. Tamppi on tamperelaisten teekkareiden wappulehti, jonka ulkoasu paljastetaan hulvattomassa Tampin paljastus -showssa. Osa teistä saattaa muistaa, kun syksyllä allekirjoitin sopimuksen ryhtyä Tampin myyjäksi ja heti Wapun ensimmäisestä päivästä lähtien alkoikin 30 Tamppi-lehden myyntiurakka. Ekana päivänä olisi myös ollut kauan odotetut Bionerin Makeet sitsit, mutta epäonnekseni minulla alkoi flunssa juuri silloin, joten en päässyt sitsaamaan.
Seuraavia teemunkierrostapahtumia, joihin osallistuin olivat T2b: aarteenmetsästys keskustassa QR-koodeja seuraten, T4b: speksilelukisa etäyhteydessä sekä T5: ruokaa, juomaa ja kirjoitukset. Viimeksi mainittu oli YO-koesimulaatio, josta valitsin käydä kirjoittamassa pitkän matematiikan hulvattomine kysymyksineen. T6 sisälsi sirkustemppuilua, T7a pesäpallotietovisan, T8a piirtämistä ja T9 tassuterapiaa eli opiskelijoiden eläinystävien tapaamista puistossa.
Teemunkierrostapahtumien lisäksi on tietenkin kymmeniä ja kymmeniä muitakin tapahtumia, joista päädyimme osallistumaan muutamaan. Yksi parhaista illoista oli Mallasmaraton ja sen jälkeinen Taisteluiden yö. Tässä kohtaa äiti ja isoäidit voitte jatkaa vähän eteenpäin, kiitos. Mallasmaratonissa tarvittavat välineet ovat shottilasi, muutama hassu hiilihapollinen juoma sekä laite, josta katsoa ympäristöteekkareiden tekemää hassunhauskaa videota. Suoritus menee siten, että minuutin välein tulee äänimerkki, joka tarkoittaa yhden shottilasillisen verran juotavaa. Sarjoja on kaksi: 60 ja 100 minuutin. Suorituksesta ansaitsee luonnollisesti haalarimerkin. Mallasmaratonin jälkeen jatkoimme iltaa Taisteluiden yöhön (päihteetön tapahtuma) eli pelaamaan kaupunkisotaa.
Teemunkierroksen jälkimmäisellä puoliskolla osallistuin T12 Wappu-Biciin pelaamalla norsupalloa, T14 akateemisen löylynheiton EM-kisoihin saunomalla sekä T15 akateemisen paperilennokin MM-kisoihin heittämällä paperilennokkia. T16a oli teekkarivisa, T17 simakisa, johon tosi osallistuimme ihan vain sima-aiheisella runolla itse siman valmistamisen sijaan. Viimeiset leimat keräsin T20 wappukyykästä, T21a wappupicinicistä sekä T23 wappuvalasta.
Muita Teemunkierroksen ulkopuolisia aktiviteetteja oli mm. Wappuescape sekä merkkimarkkinat. Wapun aikaan tapahtumilla on myös tapana kerääntyä samalle päivälle ja niin kävi eräänä torstai-iltana, kun illanvietto alkoi Tamppi-lehden myyjien Näästoberfest-bileistä, jatkui Bionerin saunaillassa ja päättyi SIMAssa!-bileisiin. Se oli kieltämättä rankka ja pitkä ilta ja valitettavasti illan seurauksena jouduin tekemään haalareilleni syntiä ja laittamaan ne pesukoneeseen. Se on kuitenkin myönnettävä ihan näin julkisestikin. Haalareitahan oikeasti ei saisi pestä silloin, kun ne eivät ole päällä, mutta valitettavasti pesukoneeni ei ole aivan riittävän suuri sellaiseen.
Tekniikan fukseilla on wapun aikaan kaksi isoa projektia tehtävänään: härweli ja fuksijäynä. Osallistuin jälkimmäisen suunnitteluun, tosin itse jäynäämispäivänä olin kotikotona käymässä. Meillä oli melko pieni porukka projektia tekemässä ja monet näkivät sen eteen todella paljon vaivaa. Olimme lopputulokseen oikein tyytyväisiä. Valitettavasti jäynävideo ei ole julkisena julkaistuna, koska emme pyytäneet jäynättäviltä siihen lupaa. Jäynämme kuitenkin liittyi Ilveksen uudelleenbrändäämiseen ja ehdotimme mm. uusia logoja ja kannatushuutoja esiintyen kuvitteellisena markkinointitoimisto Binäärinen Oyj:na (Binäärinen Oyj = Bionerin jäynä).
Huh, sitten itse pääpäiviin eli wappuaatto ja -päivä. Aatto alkoi wappuvalalla Frenckellin aukiolla, jossa julkistettiin jäynäkisan tulokset. Jäynäkisa ratkaisee teekkarikasteen kastejärjestyksen ja onnistuimme saavuttamaan 7. sijan 17 killasta. Valan jälkeen laskettiin fuksipisteet ja arvatkaa mitä: sain 1000 pistettä kasaan! Ei muuten ollut helppoa... Sitten oli aika käydä yhteisellä wappulounaalla ja mennä kotiin nukkumaan päiväunet. Klo 18 alkoi härweleiden yö eli jokaisen killan härwelit tuodaan yöksi keskustalaiseen puistoon ja sitten yön ympäri härweleitä vahditaan, kunnes fuksikulkue alkaa. Vietimme iltaa muiden härweleitä ihaillen ja korttipelejä pelaillen, kunnes tuli aika siirtyä kohti Työväenpuistoa. Siellä nimittäin tapahtui lakitus ja saimme skumppasateessa painaa ensimmäistä kertaa teekkarilakit päähämme.
Lakituksen jälkeen kävin kotona nukkumassa vain muutaman tunnin, sillä olin jostain syystä lupautunut menemään klo 6-8 härwelin vahtivuoroon. Vuoro oli kuitenkin positiivinen yllätys, koska oli hirveän hauskaa katsoa sivusta, kun vahtimattomia härweleitä vietiin piiloon ties minne. Härwelikisa onneksi on siitä rehtiä, että toisten härweleitä ei tuhota, mutta auta armias jos jättää vahtimatta, niin palatessa ei härweli ole enää paikallaan...
Klo 12 aikaan fuksikulkue lähti liikkeelle eli kaikki kaikkien kiltojen fuksit marssivat huutaen oman killan huutoja. Kulkue päättyi koskenrantaan, jossa ensimmäiset fuksit pääsivät suoraan kastekoriin ja loput asettuivat jonoon odottamaan vuoroaan. Me jonotimme parisen tuntia ja sitten meistä tuli teekkareita! Vesi ei ollut ollenkaan kylmää tai märkää, sen sijaan kiehuvan kuumaa. Kaste oli ehdottomasti koko fuksivuoden huipentuma ja oli mahtavaa päästä parhaiden kavereiden kanssa samaan koriin. Kasteen jälkeen oli luonnollisesti kastesauna sekä jatkobileet eli Wapunkaato, johon wappu sitten päättyi.